Kinkku-parmesankakku
Nämä herkulliset suolaiset "kuivakakut" olivat tarjolla 40-vuotissynttäreilläni 28.7.18.
Tarjoiluja miettiessäni ajatuksenani oli tehdä jotakin hieman tavallisuudesta poikkeavaa ja tämän erityisen kuuman kesän vuoksi en halunnut tarjolle voileipäkakkua, koska pelkäsin sen pilaantuvan niin nopeasti. Juhlat olivat kuitenkin meillä kotona ja tarjoilujen siirtäminen kylmään ja taas takaisin tarjolle on haastavaa.
Jotain hieman erilaista, mutta silti herkullista ja täyttävää tarjottavaa etsiessäni törmäsin Kinuskikissan sivuilla tähän reseptiin ja kommenttiosuutta lueskellessani tulin siihen tulokseen, että voisin muokata ohjetta hieman ja saisin siitä tehtyä kommenteissakin ehdotettua kinkkuversiota.
Ohje on yhteen n. 1,5 litran vetoiseen kuivakakkuvuokaan sopiva. Tein samalla ohjeella 2 eri mallista kakkua.
Koristelussa oli tarkoitus käyttää vielä kuvassa näkyvien salaatin ja herneenversojen lisäksi kurkkua lehdiksi leikattuna ja tomaattiruusuja, mutta kakkuja koristellessani (n. klo 8 tarjoilupäivän aamuna) oli jo yksinkertaisesti niin kuuma etten vain jaksanut alkaa väkertää niitä 😓 Mentiin siis tällaisilla yksinkertaisilla koristeilla, mutta kakut olivat herkullisia ja sopivan kosteita joten sehän oli pääasia.
Tässä ohje niin kuin minä sen toteutin.
Kinkku-parmesankakku
100 g parmesanjuustoa raasteena100 g mustaleimaemmentalraastetta
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
3/4 dl timjamia (tuoretta tai kuivattua, minulla kuivattua)
2 munaa
200 g turkkilaista jugurttia
1 dl öljyä (oliivi-, rypsi-, tms.)
300 g (savu)kinkkusuikaleita
Sekoita juustoraasteet, jauhot ja mausteet keskenään.
Lisää munat, jugurtti ja öljy.
Sekoita.
Lisää viimeisenä (savu)kinkkusuikaleet.
Vaivaa tasaiseksi.
Taikina on todella jämäkkää!
Jos käytät metallista kakkuvuokaa niin voitele ja vehnäjauhota (!) se.
Minä tein toisen kakun metallisessa ja toisen silikonisessa vuoassa, joten silikonista vuokaa ei tarvinnut kuin ihan hieman suihkaista vuokaspraylla.
Kaavi taikina vuokaan tasaiseksi ja huomioi tosiaan, että taikina on todella jämäkkää laatua eli sitä saa ihan asetella, että asettuu vuokaan tasaisesti.
Paista 200 asteessa keskitasolla n. 20-25 minuuttia. Huomaa jälleen, että uunien paistotehoissa on eroja, seuraa siis viimeisinä minuutteina ettei kakku pääse tummumaan liikaa.
Kumoa ja anna jäähtyä kunnolla ennen koristelua.
Tämä sopii oikein hyvin pakastettavaksi, joten voit huoletta myös pakastaa valmiin kakun sen jäähdyttyä. Kakun pitäisi säilyä hyvin pakattuna pakkasessa ainakin pari kuukautta.
Minulla oli koristeena siis salaattia, herneenversoja ja yrttituorejuustosta ja ranskankermasta tehtyä kuorrutetta.
Silikonivuoassa paistettu kakku |
Metallivuoassa paistettu kakku |
Kommentit
Lähetä kommentti