Tonnikala-tuorejuustopiirakka
Tämä herkullisen kostea ja mehevä piirakka oli tarjolla 40-vuotisjuhlillani 28.7.18.
Kuten jo aiemmin olen kertonut niin erityisen kuuma kesä oli syynä siihen miksen halunnut syntymäpäiväjuhliini voileipäkakkuja tarjolle vaan etsin muita täyttäviä ja herkullisia suolaisia tarjottavia.
Tonnikala on meidän perheessä oikeastaan ainutta kalaa, jota syödään (kalapuikkojen lisäksi 😉) ja lisäksi yhdellä vieraista on kala-allergia, mutta jostain kumman syystä hän voi syödä tonnikalaa nimenomaan öljyssä (ei siis vedessä!). Halusin tarjolle lihaa ja kalaa kuitenkin ja siksi päädyin tähän Kattilalaakson Ruokablogista bongaamaani ohjeeseen. Ja kylläpä olikin oivallinen ja ennen kaikkea herkullinen valinta! Tämä piirakka loppui tarjoilupöydästä ensimmäisenä 😬. Seuraavalla kerralla teen kyllä kaksi piirakkaa, että tätä jää vielä itsellekin herkuteltavaksi 😂 Alkuperäisestä ohjeesta poiketen laitoin taikinaan n. puolet täysjyväsämpyläjauhoja ja lisäsin hiukan mausteita täytteeseen.
Tässä ohje niin kuin minä sen tein.
Ohjeesta riittää yhteen uunipellin kokoiseen piirakkaan tai kahteen pyöreään piirakkavuokaan.
Pohja
250 g margariinia
250 g maitorahkaa
2½ dl vehnäjauhoja
2 dl täysjyväsämpyläjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
1 tlk (n. 350 g) tomaattimurskaa (minulla yrttimaustettu)
200 g yrttituorejuustoa
2 prk tonnikalaa öljyssä (minulla tätä X-Tra salaattitonnikalaa)
2 munaa
ripaus suolaa
hyppysellinen mustapippuria
n. ½ tl yrttimausteseosta (suolaton)
1 sipuli (minulla 2 pienehkö kevätsipulia ja hiukan vartta)
1 pkt sinihomejuustoa (minulla Rainbow, 125 g)
150 g emmentalraastetta
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja valmista ensin pohja.
Sekoita pehmeä margariini, maitorahka ja jauhot hyvin sekaisin kiinteäksi taikinaksi.
Laita taikina kelmuun ja jääkaappiin lepäämään 0,5-1 tunniksi.
Taikina menossa jääkaappiin |
Valmista täyte.
Sekoita tomaattimurska, yrttituorejuusto, hiukan valutettu tonnikala, muna ja mausteet massaksi.
Silppua sipuli. Itse laitoin kevätsipulit puoliksi ja tein puolirenkaita ja lisäksi leikkasin varsista hiukan renkaita.
Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja ota taikina jääkaapista.
levitä taikina pellille käsin/sormin niin, että myös reuniulle tulee hiukan pohjaa.
Levitä täyte pohjalle.
Laita täytteen päälle sipulisilppu, murennettu sinihomejuusto ja lopuksi juustoraaste.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 20 minuuttia.
Leikkaa jäähtynyt piirakka annospaloihin.
Kommentit
Lähetä kommentti